Risto Isomäen novellikokoelma Kristalliruusu
Risto Isomäki antaa tieteisnovellikokoelmassaan Kristalliruusu hyvin pessimistisen kuvan ihmiskunnan tulevaisuudesta: maapalloa peittää kilometrien paksuinen saastesumukerros, sukupuutto on vääjäämätön ylikansoituksen takia, ihmisten on täytynyt lähteä toisille planeetoille pakoon omia aikaansaannoksiaan. Näillä uusilla planeetoilla ihminen on toistanut samat virheet kerta toisensa jälkeen. Hän ei ole oppinut virheistään ja on samalla tuhonnut planeettojen oman ekosysteemin. Toisaalta novellien päähenkilöt ovat usein tätä riistoa vastaan - tai ainakin kriittisiä sitä kohtaan.
Viimeisessä tehtävässä ihmiskunnan loppu on jo käsillä. Mitään ei ole enää tehtävissä. Asiat voisivat olla toisin, jos toimenpiteisiin olisi tartuttu ajoissa. Tästä syntyy idea. Ihmiskunta voi tehdä yhden epäitsekkään teon, ennen kuin se häviää iäksi maailmasta. Se voi lähettää itseään monistavien robottien avulla maailmankaikkeuden muille sivilisaatioille viestin, jossa se kertoo oman hävettävän kohtalonsa: kuinka ihmiskunta tuhosi itsensä omalla toiminnallaan. Isomäki herättää lukijan ajattelemaan moraalisia kysymyksiä kuten, mikä oikeuttaa ihmisen asettamaan itsensä muiden lajien yläpuolelle, niin kuin hän tällä hetkellä tekee. Jos me joskus pystymme tai joudumme lähtemään maapallolta, aiommeko toimia samalla häikäilemättömällä tavalla, jolla olemme toimineet siirtomaissamme sekä sademetsissä?
Etsintä-novellissa muistinsa menettänyt mies pystyy lääkityksen avulla hallitsemaan uniaan. Ne tuntuvat aivan yhtä todellisilta kuin valvetila, mutta niissä rajoitteena on vain oma mielikuvitus. Mitä on todellisuus? Eivätkö omat ajatuksemme ole yhtä todellisia kuin itse todellisuus, sillä niille rakentuu käsityksemme maailmasta? Ilman ajatuksia koko maailmaa ei olisi meidän kannaltamme olemassa. Mikään ei siis erota unitilaa ja valvetilaa toisistaan suhteessa meihin. Kun virtuaalitodellisuus ja tietokonepelit kehittyvät niin, ettei niitä voi enää erottaa todellisuudesta, tulemme varmasti näkemään henkeäsalpaavan ihmeellisiä luomuksia, jotka syntyvät ihmisten ajatuksista. Vaarana tietysti on, että käytyämme kerran rajattoman vapauden antavassa virtuaalitodellisuudessa, emme enää halua palata karuun arkitodellisuuteen. Näin käy Isomäen novellissa päähenkilön alkaessa taistella piilotajuntansa hirviöitä vastaan valveunessa.
Kristalliruusun novellien miljöö sijoittuu kauas tulevaisuuteen, missä galaksien välinen avaruusmatkailu on arkipäivää ja ihminen on vain yksi maailmankaikkeuden lukemattomista älykkäistä olennoista. Ihminen ei hallitse tätä maailmaa. Robotit ovat sen sijaan kehittyneet miljardeja kertoja ihmistä älykkäämmiksi olennoiksi. Niitä arvostetaan lähes jumalmaisella kunnioituksella. Yleisestikin ihminen kuvataan Kristalliruusussa ennemminkin sivustakatsojana kuin itsetarkoituksena. Maailmankaikkeuden salaisuuksien ja ihmeiden rinnalla ihminen on vain häviävän pieni vesipisara valtameressä.
Puu-novellin huipennus on kohtaus, jossa päähenkilö tuntee yhtyvänsä planeetan tietoisuuteen. Kuinka hän samalla hetkellä tuntee olevansa yhtä koko planeetan sekä sen eläinten kanssa. Hän syntyy tähän maailmaan jokaisessa uudessa olennossa ja luo samalla viimeisen katseensa maailmaan jokaisessa kuolevassa oliossa. Kokemus on yleismaailmallinen, ja se esiintyy kaikissa uskonnoissa maailmassa. Kristinuskossa sitä vastaa taivaaseen pääseminen. Buddhalaisuudessa sitä kutsutaan valaistumiseksi eli nirvanaksi.
Risto Isomäen novellikokoelmassa tuodaan esille, miten paljon meillä on vielä opittavaa ja ihmeteltävää. Nykyiset yleisestikin hyväksytyt teoriat antavat uskomattomia mahdollisuuksia, joita Isomäki luovasti hyödyntää tarinoissaan. Kristalliruusun rinnakkaisten maailmojen teoriaakin voi yrittää perustella modernin fysiikan hiukkasten ominaisuuksien avulla. Kaikki rakentuu pohjimmiltaan atomeista ja pienistä hiukkasista, joista jotkut kulkevat lyijynkin läpi kuin tyhjää vain. Näistä hiukkasista, joita on hyvin vaikea havainnoida tai toisista, joita ei edes pysty havainnoimaan, voisi kuvitella koostuvan aivan uudenlaisia rakenteita, jotka olisivat vain osittain yhteydessä tähän maailmaan.
Kristalliruusussa on lajilleen ominaista syvällistä pohdintaa vaihtoehtoisista yhteiskuntamalleista sekä ihmisyyden perusolemuksen tarkastelua. Isomäki on lisännyt tähän selkeän ympäristöllisen näkökulman. Modernin fysiikan ihmeellisimpiä teorioita venyttäen Isomäki pistää lukijan ajattelemaan maailmankaikkeuden kiperimpiä peruskysymyksiä, ja ehkä lukija näitä pohtiessaan tajuaa jotakin mullistavaa.
Miro Lahdenmäki, lukio.