Tarinointiyhteiskuntako unelmayhteiskunta
Kati Pitkänen kertoo artikkelissaan Tarinankertoja (Tietoaika 9/1996) ihannoivasti tanskalaisen tulevaisuudentutkija Rolf Jensenin tulevaisuuden visiosta. Jensen uskoo, että olemme matkalla kohti Dream Societya, jossa järkeen, tietoon ja tekniikkaan perustuva nyky-yhteiskuntamme on vaihtunut sosiaalisia, moraalisia ja uskonnollisia arvoja painottavaan tarinointiyhteiskuntaan. Hänen mukaansa sen tuloa ennustavat elämysten kasvava markkinoiminen, ruumiillisen työn sälyttäminen robottien harteille, tarinoinnin kasvava ylivalta ja moraalin uusi tuleminen. Jensen uskoo, että tulevaisuudessa tarinankertojat tulevat viemään insinöörien paikat.
Tarinointiyhteiskunta ja tekninen kehitys kulkevat käsi kädessä. Jensen ihannoikin automaatiota, koska se vapauttaa ihmisiä uudenlaisiin tehtäviin - tehtäviin, joita tarinointiyhteiskunta sekä nyky- ja tuleva teknologia tarvitsevat.
On totta, että uudella teknologialla on paljon annettavaa. Esimerkiksi internet yhdistää erilaisia ihmisiä maapallon eri puolilta. Se tarjoaa keinoja itsensä ilmaisemiseen ja esiintuomiseen sekä luo uudenlaisia työpaikkoja.
Internet edesauttaa myös Jensenin tarinointiyhteiskunnan toteutumista, sillä kun kaupankäynti siirtyy verkkoon, tavaraa ei voi enää konkreettisesti testata ennen ostoa, jolloin tarinoiden merkitys väistämättä korostuu.
Uudessa yhteiskunnassa pelkät tiedot ja taidot eivät tyydytä merkityksiä kaipaavia ihmisiä. Tuotteita myydään mielikuvilla ja tarinoilla. "Strategiset uneksijat", kuten Jensen heitä kutsuu, palkataan kehittämään myyvä tarina. Pelottavaa on, että tarinan tullessa tärkeämmäksi kuin itse tuote tuotteiden valmistajilla ei ole enää motivaatiota eikä tarvetta tehdä niin korkeatasoisia tuotteita. Samaten yhtiöt voivat muodostaa itselleen imagon tarinoilla, joilla ei ole mitään yhteyttä todellisuuden kanssa. Kärjistettynä esimerkkinä tästä ydinjätteitä valtamereen hävittävä yritys voisi kehittää itselleen nerokkaan ja uskottavan tarinan, jonka suojissa se voisi jatkaa hämäräpuuhiaan.
Pitkänen uskottelee, että 2000-luvun alussa kääntäjät, lakimiehet, opettajat ja psykiatrit olisi korvattu tekoälyä käyttävillä koneilla. Toivottavasti ei! Useissa noista ammateista tarvitaan mielestäni humaanisuutta, eikä tietokone voi korvata ihmiskontaktia. Sitä paitsi, miksi tarinointiyhteiskunnassa edes haluttaisiin korvata nämä elämyksiä harjoittavien ammattikuntien edustajat koneilla, jos yhteiskunnassa muuten etsitään ja arvostetaan elämyksellisyyttä! Kun kaikki on automatisoitu, mitä ihmiset tekevät ja mistä he saavat toimeentulonsa? Jaetaanko voitot tasan ja aletaanko robotteja vihdoin verottaa?
Jos Jensenin tulevaisuuden kuva, jossa "asioiden kuorrutuksesta" tulee sisältöä tärkeämpi ja jossa totuus jää toisarvoiseksi, toteutuu, hälytyskellojen olisi syytä soida itse kunkin päässä. Vai onko jo liian myöhäistä?
Miro Lahdenmäki, lukion toisen vuoden oppilas, aineistoaine, 1997.